Tsarmitunturi 2025

Aloitus

Alkavat olla jo harvassa sellaiset Suomen lapin erämaa-alueet, joissa ei olla kierrelty. Itärajan tuntumasta löytyi piskuinen Tsarmitunturin erämaa, joka riittää hyvin meidän viikon mittaiselle vaellukselle. Matka alkoi 10.8.2025 autojunalla Pasilasta Rovaniemelle ja siitä sitten autolla Ivalon kautta Saariselän pohjoispuolelle. Paluu etelään tapahtui samaa reittiä päinvastaiseen suuntaan. Toinen meistä asuu Turussa ja toinen Helsingissä. Paluu Pasilan kautta on Turkua parempi vaihtoehto, koska Pasilan autojuna lähtee Rovaniemeltä kolme tuntia myöhemmin kuin Turun juna. Tästä saatu lisäaika antaa tarvittaessa mahdollisuuden leiriytymään viimeiseksi yöksi vähän kauempana autosta. Viimeisen aterian virkaa toimitti lounas Ivalon perinteikkäässä Kultahipussa. Koska Tsarmitunturin alueella ei ole mitään merkittäviä virtavesiä, kalastukseen riittää kalastonhoitomaksu tai sopiva syntymäaika.

Ensimmäinen päivä

Saavuimme lähtöpaikalle, Ison Arttajärven eteläpuolelle kahden maissa. Kolmen maissa oltiin valmiina jättämään "sivistys" taakse. Patikoimaan lähdettiin Siskeljärven ja Harjujärven välistä vievää polkua pitkin. Alkumatka oli upeaa harjumaisemaa. Harjujärven rannalla oli polulle näkyvä nuotiopaikka. Merkitsimme sen muistiin mahdolliseksi viimeisen illan leiripaikaksi. Reittisuunnitelmana oli kohdata Kivijoki ja seurata sitä lähelle Pahakurua. Viimeinen paljas hiekkakumpare löytyi Kivijoen ja Mustajuurakkojärvestä laskevan puron yhtymäkohdasta. Siinä pidettiin ensimmäinen tauko. Joku oli siinä pitänyt leiriäkin. Kivijoki oli monin paikoin ylitettävissä saappaat jalassa, mutta virtasi melko syvän notkon pohjalla. Siitä huolimatta vaihdoimme aina välillä puolta, kun vastarannalla maasto näytti helpommin käveltävältä. Pari kilometriä ennen määränpäätämme, Pahakurun suulla olevaa nimetöntä järveä, alkoi sataa ja maasto muuttui kumpuilevaksi ja eteneminen työlääksi. Akalauttapään luoteisrinnettä seuraillen löysimme perille, vaikka välillä oli vaikea sijoittaa itsensä kartalle. Järven etelänpuoleinen harjanne, jota olimme ajatelleet mahdolliseksi leiripaikaksi, osoittautui möykkyiseksi ja teräväpiirteiseksi. Onneksi järven itäpäästä läheltä rantaa löytyi paikka teltalle ja valmis nuotiopaikka. Järvi oli keskemmältä todennäköisesti melko syvä ja vesi oli kristallin kirkasta. Aivan leirimme vierestä laski Pahakuruun puro, joka on yksi paikallisen valtavirran, Akalauttajoen latvapuroista. Illan mittaan satoi vähän väliä kevyttä tihkua. Järven pinnassa oli paljon pieniä tuikkeja. Kun laittoi polaroidit silmille, näki että tuikkijat olivat pieniä siikoja. Kun isompia kaloja ei näkyny, tulimme siihen tulokseen, että järvessä asusteli kääpiöitynyt siikapopulaatio. Vähän heiteltiin perhoa ja lippaa, mutta pienetkin perhot vaikuttivat näille kämmenen mittaisille kääpiöille jättimäisiltä. Yksi oli tarttunut lippaan ulkopuolelta. Kauaa ei jaksettu kalastella, kun näytti siltä, että voi ruveta satamaan ihan kunnolla. Mahdollinen myöhäinen saalis pitäisi säilyttää raakana aamuun ja siinä on omat riskinsä.

Toinen päivä

Aamu valkeni epävakaisen tuntuisena, mutta poutaisena. Päivän reittisuunnitelma oli kiertää Akalauttapään paljakan kautta Pahakurun itäpuolelle ja sieltä Akalauttajoen vartta niin pitkälle kuin menohaluja riittää. Liikkeelle päästiin meidän mittapuulla harvinaisen aikaisin. Heti alkuun oli aika jyrkkä nousu, mutta kulku helpottui, kun päästiin paljakalle. Ensin kuljettiin jyrkänteen reunaa ja katsottiin Pahakurua lintuperspektiivistä. Ei näyttänyt kovin kummoiselta, kun alemmat jyrkänteet jäivät puuston suojaan. Kun kulku oli helppoa ja sääkin oli melko suosiollinen, saatiin päähämme käydä huipulla. Jätettiin rinkat rinteelle, mielestämme näkyvään paikkaan ja lähdettiin suoraan ylämäkeen. Huipulta oli hienot näkymät Tsarmitunturille, Venäjän puolelle ja erottuipa Saariselän möykkyinen silhuettikin horisontissa. Rinteeltä löytyi myös hajonneita puurakennelmia, joissa oli rautalankaa kiinni. Arvelimme niiden olevan sodan aikaisten lennätinlinjojen jäänteitä. Huipulla maisemia ihaillessa alkoi idästä kuulumaan ukkosen jyrähtelyä. Ei se ollut ihan lähellä, mutta lähdettiin laskeutumaan rinkoille. Kun ei oltu tarkkaan katsottu mistä suunnasta huipulle tultiin, lähdettiin monta kymmentä astetta väärään suuntaan ja saatiin vähän aikaa etsiskellä niitä. Alemmaksi päästyämme alkoi sataa, välillä aika voimakkaastikin. Hetken aikaa levähdettiin tuuheiden mäntyjen alla, kun goreteksit olivat jo aikaa nähneet. Seurasimme Akalauttajokea ylempää riteellä ja katsastelimme maastoa, josko siellä olisi mitään merkkejä mukavasta leiripaikasta. Yhtäkkiä yllättäen vuolas virta sukelsi silokallioiden välissä lepäävään suvantoon. Siinä olisi hieno paikka istua iltaa, mutta löytyykö lähistöltä paikka teltalle. Pienen etsinnän jälkeen löytyi teltalle oikein hyvä pehmeä peti. Suvanto oli todella houkuttelevan näköinen kalapaikka, mutta ei tärppiäkään, vaikka yritettiin monenlaisella lipalla ja perholla. Ei ollut kala syönnillään tai sitten ei vaan ollut paikalla.

Kolmas päivä

Suunnitelmissa on lähteä katsastamaan millaisia Nilijärvet olisivat kala- ja leiripaikkana. Lähtö venyi tuttuun tapaan yli puolen päivän. Mentiin Kampaselän koillista reunaa niin, että ylitettyjen nenien lukumäärästä voitiin arvioida missä ollaan. Toisen nenän jälkeen alkoi oikealla puolella pilkottamaan Kampa-Ahvenjärvi. Käytiin pitämässä pieni tauko veden äärellä. Järvi oli ruohorantainen, mutta etelärannassa, johon osuttiin, oli puhdasta hiekkapohjaa ja ruohoa kasvoi harvakseltaan. Siinä olikin ollut leiri, jonka penkkiviritelmät olivat parhaat päivänsä nähneet. Matka jatkui vielä kolmen nenän yli, kunnes kohattiin puro, joka käsityksemme mukaan laskee kohdejärveen. Asia varmistui, kun vähän edempää löytyi polku tai oikeastaan mönkkäriura, joka oli kartassa. Kävelimme järven pohjoisrantaa ja hämmästelimme useita leiripaikkoja, joissa oli valmiiksi sahattuja kelopöllejä polttopuiksi ja kaiken kruunasi kodan kehikko penkkeineen. Vaikutti ihan siltä, että järvelle järjestetään ohjattuja päiväretkiä, eihän sinne ole kuin pari kolme kilometriä lähimmältä tieltä. Valitsimme leiripaikaksemme sen, jossa oli parhaat penkit ja komein kivikasa. Kun teltta oli saatu pystyyn, oli puhdistautumisrituaalin aika. Vesi oli niin lämmintä, että siellä saattoi pulikoida pitkän tovin. Jossain vaiheessa sateenkaari tuli kertomaan, että se aarre on tietenkin siellä vastarannalla. Kalastusta harrastettiin, mutta aika laihoin tuloksin. Ei ollut rasvaevällinen syönnillään, vaikka poikasten määrästä päätellen niitä varmaan järvessä uiskenteli ihan tarpeeksi. Pari ahventa tuli lipalla sieltä, missä puro laskee alempaan Nilijärveen. Niin, ja yksi ahven kävi lippaan leirin edustalla, mutta siihen kävi kiinni ahnas hauki. Iltaa istuttiin pitkään ja nautittiin erämaan rauhasta.

Neljäs päivä

Liikkeelle päästiin tavalliseen tapaan vasta puolenpäivän jälkeen. Päivän tavoite oli löytää hyvä leiripaikka alueen nimikkotunturin juurelta ja käydä illan mittaan huipulla. Keinokurulampi näytti tarkoitukseen sopivalta paikalta. Suuri osa rannasta suotonta eikä mitään kivikkoa. Luulisi sieltä teltan paikka ja hyvää vettä löytyvän ja voihan tuollaisessa kalaakin olla. Päätettiin käyttää hyväksi leirijärvemme vastarannalla olevaa polkua, joka vie lähelle keinokurua. Polku osoittautui ihan mönkkäriuraksi. Siltakin oli joskus ollut, mutta siitä oli enää hyötyä vain jalankulkijalle. Sillan jälkeen alkoi pitkä ylämäki, jota mentiin aika haipakkaa. Ylhäällä odotti yllätys, joka selitti osaltaan mönkkäriuran tarkoituksen. Siellä oli karttaan merkitsemätön lukittu kämppä lammen rannalla. Pidettiin pieni hengähdystauko pihalla. Loppumatkalla käytiin katsomassa maisemia Keinokurun päällä ja tsekattiin kaiken varalta lähistön muut lammet, jotka osoittautuivat pikkaisen vastemielisiksi suo- ja ruohorantaisiksi rutakoiksi. Keinokurun lammen eteläranta oli kuivaa mäntykangasta ja teltan paikka löytyi helposti. Tietysti näin hienossa paikassa ovat pitäneet leiriä muutkin. Jos jotain negatiivista pitää sanoa, niin muurahaisia oli turhan paljon. Kun teltta saatiin pystyyn ja päivällinen nautittua, suoritettiin konjakin leikkaus. Sitten olikin edessä Sarmitunturin huiputus. Meistä katsoen kauempana oleva huippu oli viitisen metriä korkeampi kuin se huippu, jonka juurella Keinokurulampi oli. Matkaa kertyi kaksi ja puoli kilometriä suuntaansa, mutta mikäs siinä on mennessä paljakalla ilman rinkkaa. Paikallisen isomuksen huipulta oli tietysti hienot näkymät ympäristöön. Näkyivät edellisen päivän Nilijärvet ja sitä edellisen päivän Akalauttapää. Itse huippu ei ollut niin kuvauksellinen. Kolmiomittaustornin rääppeet lojuivat levällään. Pohjoisesta tulee huipulle noin viiden kilometrin mittainen polku, mikä tekee huipusta sopivan päiväretkikohteen. Ilmeisesti nämä päiväretkeilijät ovat keksineet käyttää tornin jäänteitä makkaranuotiopuina, kun siellä on muutama nuotiopaikka roskineen. Sitten takaisin leiriin juoksujalkaa. Matkalla kuitenkin pysähdyttiin kuvaamaan lähdettä. Leirissä kasattiin kalavehkeet ja valmistauduttiin pitkään ja turhauttavaan kalastussessioon ilman tulosta. Lampi vaikutti syvältä, niinpä laitoin aluksi, ihan pilan päiten, perhosiiman päähän nopeasti uppoavan Squirmy Worm -perhon eli kotoisammin "lerssin". Viidennellä heitolla terävä nykäisy ja sitten siimaa viedään. Vielä ei voi olla ihan varma onko kyseessä vaan jänkis, mutta kohta saan kalan näkyviin ja vielä rannalle, nätti taimen. Pari senttiä alle maksimikoon, jonka saa ottaa tällaisesta lammesta, johon ei ole vaellusyhteyttä. Se oli lyhyt kalastussessio. Sitten vaan nuotio kuntoon ja juhlat voi alkaa.

Viides päivä

Vasta aamulla huomasimme lammen rannalla toisenkin nuotiopaikan, aika lähellä telttaamme. Hämmästystä herättivät kivikehää koristavat vessapaperit. Onko jollain tapana lähtiessään kirjaimellisesti liata oma pesä, vai mistä tässä on kysymys? Me jätimme nuotiopaikan kutsuvaksi, kuten aina, pelkkää mustaa hiillosta kivikehän sisällä. Kiirettä ei pidetty lähdön kanssa, sillä päivämatka tulisi olemaan melko lyhyt. Kaksi yötä jäljellä ja autolle linnuntietä vain yhdeksän kilometriä. Pitäisi löytää noin puolesta välistä leiriytymiseen soveltuva järven ranta. Kohteeksi valikoitui Pieni Arttajärvi. Reitti saadaan sovitettua kulkemaan Artankämpän kautta. Todella siisti ja hyväkuntoinen autiotupa. Taisin moittia vieraskirjaan, että vedenottopaikkaa ei näy missään vaikka karttaan on merkitty useita lähteitä. Jatkaessamme matkaa tulin melkein heti katumapäälle, kun ylitimme sadan metrin päässä kirkasvetisen puron. Kun saimme kohdejärven näkyviin, kuljimme rantaa seuraillen ja etsien sopivaa leiripaikkaa. Valmis leiri nuotiopaikkoineen löytyi läheltä järven eteläpäätä. Kun teltta saatiin pystyyn, oli pakko pulahtaa veteen, vaikka oli viikon viilein päivä. Päivällisen jälkeen kalastelimme järvellä laihoin tuloksin. Kävimme myös kurkkaamassa Isoa Arttajärveä. Järvien välisen joen vastarannalla oli kota, mutta siellä ei tainnut olla ketään kotona. Keskivaiheilla jokea oli rauhallisesti virtaavaa syvää suouomaa, mutta sielläkään ei näkynyt mitään elämää. Takasin päin tullessa alkoi ukkonen vähän jyrähdellä jossain kauempana, ei onneksi tullut päälle. Loppuilta vietettiin tunnelmanuotion ääressä kahvitellen ja virvokkeita siemaillen. Paha merkki ilmojen puolesta oli, että tuuli ei tyyntynyt yötä vasten.

Kuudes päivä

Aamulla päästiin liikkeelle hyvissä ajoin ennen puoltapäivää. Poutasäällä päästiin liikkeelle, mutta sateen uhka väijyi siinä määrin, että jätettiin sadesuojukset rinkan päälle. Päätettiin oikaista Kuusiselän ylitse sille polulle jota pitkin alunperin lähdettiin liikkeelle. Maasto oli yllättävän vaikeakulkuista. Tultiin summamutikassa aika lähelle huippua, jossa oli isoja irtokiviä. Siellä sitten arvottiin mitä notkoa lähdetään seuraamaan alaspäin. Loppujen lopuksi valittiin ihan oikea reitti, vaikka välillä usko oli vähän koetuksella. Polulle päästyämme marssimme sen enempää miettimättä sille lähtöpäivänä muistiin merkitylle nuotiopaikalle. Aivan kuin pisteenä iin päälle siinä tulevan leirin edustalla näkyi useita isoja tuikkeja. Kun teltta oli pystyssä ja päivällinen nautittu, sateen uhka oli niin ilmeinen ettei viitsitty ryhtyä kalastamaan. Sensijaan päätettiin toteuttaa pähkähullu suunnitelma eli hakea autolta, joka oli parin kilometrin päässä, muutama tölkki kaljaa ja nauttia ne iltanuotion ääressä. Tällaista ei ole koskaan aiemmin tehty. Kävi kuitenkin niin, että matkalla alkoi ripotella vettä ja ukkonenkin jyrähteli jossain kauempana. Leiriin palatessa sade ja jyrähtely vaan jatkui. Yhdet kaljat nautittiin sateessa, ei mikään satumainen nautinto. Kun sade ja ukkostelu ei osoittanut mitään loppumisen merkkejä, lähdettiin aikamme kuluksi kiertämään järveä. Kun sekään ei auttanut, annettiin periksi ja ryömittiin telttaan. Se on aina niin lystiä mennä suoraan sateesta telttaan, apsidit täyttyvät märistä sadevaatteista, joita sitten aamulla joudutaan mahdollisesti kiskomaan päälle kylminä ja nihkeinä. Teltassa syötiin vielä iltapalaa, joka huuhdottiin kaljalla alas. Ei sekään nyt ollut lähelläkään sitä, mitä oltiin tavoiteltu. Sade jatkui vielä yöpuulle mennessä. Ukkonen varmaan jyrähteli kolmisen tuntia yhteen menoon ja vielä pidempään.

Seitsemäs päivä

Jossain vaiheessa yötä sade oli onneksi hellittänyt ettei tarvinnut kisko kulmää ja nihkeää sadeasua päälle. Sateen uhka leijui ilmassa taas lähdön hetkellä, mutta tässä vaiheessa vaellusta voidaan jo ottaa pientä riskiä. Vaelluksesta oli jäljellä enää parin kilometrin siirtyminen autolle. Siellä odotti vielä jotain, mitä ei olla viikkoon maiskuteltu. Paluumatkalla ehdittiin vielä Kultahippuun lounaalle. Kun auto oli lastattu junaan päästiin herkuttelemaan asemaravintolan Rovaniemi-pizzaa oluen kera.